Osakesäästötili - pelastus kotitalouksien säästämisasteelle?

Osakesäästötili - mikä, miksi, milloin?

Kaupallinen yhteistyö: Nordnet

Kirjoitin osakesäästötilistä ensimmäisen kerran elokuussa 2018 artikkelissa Osakesäästötili tulee - vihdoin!. Nyt kun osakesäästötilin aloitusajankohtaan on enää vajaa kuukausi aikaa, on aika tehdä pieni katsaus missä osakesäästötilin kanssa tällä hetkellä mennään ja muistuttaa kenelle osakesäästötili sopii ja kenelle ei.

Suomessa on pitkään ollut kolme ongelmaa, jotka liittyvät säästämiseen ja sijoittamiseen.

Ensinnäkin, kotitalouksien säästämisaste on Tilastokeskuksen mukaan ollut viimeiset vuodet negatiivinen, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Kotitaloudet siis kuluttavat enemmän kuin tienaavat ja pidemmällä aikavälillä tämä on kestämätön tilanne.






Toinen ja kolmas ongelma liittyvät siihen, että perinteisesti suomalaiset pitävät sijoittamisen sijasta rahoja tileillä tai lyhentävät asuntolainaa enemmän kuin oman kokonaisvarallisuuden kannalta olisi järkevää. Säästötilien korot ovat inflaatio huomioon ottaen jopa negatiiviset. Asuntojen hintojen lasku varsinkin pääkaupunkiseudun ulkopuolella voi puolestaan johtaa siihen, että asunnon todellinen arvo on olematon verrattuna takaisin maksettuun lainaan ja menetettyyn vaihtoehtoiseen sijoitustuottoon verrattuna.

Edesmenneen presidentti Mauno Koiviston sanoin:  "Tarttis tehrä jotain". Ja se jotain on nyt osakesäästötili.

Osakesäästötili - miksi ja kenelle?

Osakesäästötili on uusi vuoden 2020 alussa käyttöön otettava työkalu, jolla suomalaisia kotitalouksia pyritään rohkaisemaan aktiiviseen ja tuottohakuiseen säästämisen ja sijoittamiseen. Tämä uusi tapa sijoittaa suoraan osakkeisiin osakesäästötilin kautta voi sopia sinulle, jos vastaat kyllä kolmeen seuraavaan väitteeseen:
  1. olet aikeissa ryhtyä säästämään pitkäjänteisesti, joko lapsillesi tai omia eläkepäiviäsi varten.
  2. olet valmis ottamaan riskiä sijoittamalla osakkeisiin ja vaihtamalla osakkeita saadaksesi pitkällä tähtäimellä paremman tuoton säästöillesi.
  3. olet valmis sijoittamaan saamasi osingot ja myynneistä saadut voitot heti uudelleen eli sinun ei ole tarvetta käyttää tuottoja välittömästi vaan vasta vuosien päästä.
Sijoittajana hyödyt uudesta osakesäästötilistä, koska se lykkää osinkojen ja myyntivoittojen verotusta siihen hetkeen, kun nostat tililtä rahoja. Pitkäjänteisenä sijoittajana pystyt näin hyötymään korkoa korolle -vaikutuksesta.

Alla tarkemmin mistä osakesäästötilistä on oikein kyse.


osakesäästötili pähkinänkuoressa


Osakesäästötili - mikä ja milloin?

Osakesäästötili pähkinänkuoressa:
  1. Osakesäästötili on tarkoitettu henkilöasiakkaille ei yritysasiakkaille.
  2. Osakesäästötilin voi avata jo ennakkoon esim. Nordnetin kautta, mutta varoja voi siirtää tilille vasta 1.1.2020.
  3. Tilille voi siirtää varoja 50.000 € asti. Tämä summa ei sisällä osakkeiden arvonnousua tai osinkotuloja. Toisin sanoen, tilille itsessään voi siirtää maksimissaan 50.000 €.
  4. Tilille siirrettäviä rahavaroja käytetään pörssinoteerattuihin osakkeisiin. Esim. rahastot ovat osakesäästötilin ulkopuolella, mutta osakesäästötilillä suoran osakekaupan verotus on yhdenmukaista rahastojen verotuksen kanssa.
  5. Tilille tulee normaalisti luovutusvoittoja / -tappioita ja osinkoja.
  6. Osakkeita voi tilillä myydä ja ostaa ilman, että välistä tarvitsee maksaa veroa.
  7. Voitto-osuudesta eli tuotosta maksetaan verot nostettaessa.
  8. Olemassa olevia osakesijoituksia ei voi siirtää tilille, vaan tilin avaaja lähtee nollasta liikkeelle. Jos sinulla on vanhoja sijoituksia, ne täytyy myydä ja mahdollisista luovutusvoitoista maksaa verot, jos niistä kertyvät varat haluaa sijoittaa osakesäästötilille.

osakesäästötilin sudenkuopat

Osakesäästötilin suurimmat sudenkuopat

Taloussanomat listasi artikkelissa Tässä ovat 3 mokaa, joilla voit pilata osakesäästötilin hyödyt – vaarana 7 300 euron lasku kolme merkittävintä sudenkuoppaa osakesäästötiliin liittyen:
  1. Avaat useamman kuin yhden osakesäästötilin. Lain mukaan osakesäästötilejä saa olla yhdellä henkilöllä kerrallaan vain yksi. Jos vahingossa / tahallaan avaat itsellesi kaksi tai useamman osakesäästötilin, peritään sinulta takautuvasti jokaisesta tilistä kymmenen euroa jokaista päivää kohden, oli osakesäästötilillä varoja tai ei! Osakesäästötilin voi kuitenkin tarvittaessa siirtää toiseen pankkiin.
  2. Sijoitat osakesäästötilin varoja osinkoa maksaviin ulkomaisiin osakkeisiin. Osakesäästötilille siirrettyjä varoja voi sijoittaa kotimaisten osakkeiden lisäksi ulkomaisiin osakkeisiin. Näin ei kuitenkaan kannata suin päin tehdä, sillä ulkomaisissa osakkeissa piilee riski kaksinkertaisesta verotuksesta. Ulkomaisten osakkeiden osingoista ulkomaille maksetuista lähdeveroista ei saa hyvitystä osakesäästötilillä, toisin kuin arvo-osuustilillä. Osakesäästötilille kannattaa siis valita vain sellaisia ulkomaisia yhtiöitä, jotka eivät maksa osinkoa (esim. Alphabet/Google) tai osinko on pieni. Suurempaa osinkoa maksavat ulkomaiset yhtiöt on parempi säilyttää arvo-osuustilillä.
  3. Nostat osakesäästötilin osinkoja liian nopeasti. Osakesäästötilille maksetuista osingoista ei makseta heti veroa. Veroa maksetaan vasta sitten, kun tililtä nostetaan varoja pois. Tilin tuotosta peritään pääomaveroa 30% tai 34% riippuen tulojen suuruudesta. Arvo-osuustilien osingoista 15% on verovapaata tuloa, joten näiden osinkojen veroprosentti on joko 25,5% tai 28,9%. Osakesäästötilin osinkojen veroprosentti on siten korkeampi kuin arvo-osuustilin, jos osingot nostaa tililtä ulos heti. Verotuksellisesti osakesäästötili muuttuu kannattavammaksi pidemmällä tähtäimellä osinkojen uudelleen sijoittamalla korkoa korolle -efektin vuoksi. Tähän päästään 5–9 vuoden osinkojen sijoittamisen jälkeen riippuen osinkotuottoprosentista, jos ei käy aktiivista osakekauppaa. Jos siis haluat käyttää osingot heti elämiseen ja kulutukseen, niin kannattaa valita arvo-osuustili.
Nordnet osakesäästötili

Nordnet osakesäästötili

Suomen suosituin arvopaperivälittäjä Nordnet tarjoaa piensijoittajalle erinomaisen vaihtoehdon osakesäästötiliksi, sillä:
  • Nordnetin osakesäästötilillä ei ole lainkaan avaus-, kuukausi-, verkkopankkitunnus- tai säilytysmaksuja.
  • Nordnetilla on tutkitusti Suomen laadukkain raportointi, jolloin esim. automaattinen veroraportointi säästää aikaasi.
  • saat reaaliaikaisesti päivittyvät, striimaavat kurssit pohjoismaisista pörsseistä maksutta.
  • saat pääsyn Euroopan parhaiksi palkittuihin analyyseihin suomalaisista pörssiyhtiöistä
  • saat markkinoiden joustavinta lainarahoitusta sijoituksiisi nykyisiä omistuksiasi vastaan jopa 0,99 % korolla. Korkoa maksat vain käyttämästäsi luotosta, et koko myönnetystä luottopääomasta.
Osakesäästötilin kaupankäyntipalkkiot noudattavat samaa logiikkaa ja tasoja kuin nykyisellään, joten sijoittaja voi aina kauppaa tehdessään valita oman tilanteensa mukaan, haluaako hän tehdä kaupat arvo-osuustilillä vai osakesäästötilillä. Kaikki välityspalkkiolliset kaupat lasketaan yhteen kuukausittain hinnaston taso-laskentaa varten.

Lisäksi molemmat tilit näkyvät sijoittajalla samoilla tunnuksilla sisäänkirjautuneena. Jos sinulla on jo nyt useita tilejä, tulee avaamasi osakesäästötili näkymään samassa listassa uutena rivinä.




HUOM! Nordnet tarjoaa early bird etuja kaikille, jotka avaavat osakesäästötilin 31.12.2019 mennessä:
  • käy kauppaa kolme kuukautta hinnaston parhaalla tasolla 1: 0,06 %, min. 3 eur/toimeksianto Helsingin pörssissä. Voimassa osakesäästötilillä tehdyissä kaupoissa 31.3.2020 saakka.
  • saat maksuttoman videoverkkokurssin, jonka avulla pääset tehokkaasti vauhtiin osakesäästötilisijoituksiesi kanssa.
  • saat kuukaudeksi maksutta pääsyn Sijoittaja.fi:n osakesäästötilimallisalkkuihin.
  • saat Euroopan parhaaksi palkitun, riippumattoman osakeanalyysipalvelu Inderesin Premium-palvelun maksutta käytöösi 1.12.2019–29.2.2020.
Voit siis rauhassa tutustua osaketarjontaan ja etsiä salkkuusi sopivia sijoituksia jo ennen kuin rahansiirtomahdollisuus ja kaupankäynti osakesäästötilillä avautuvat 1.1.2020!





-------------------------------
*Kirjoitus sisältää kumppanuusmainontaa*
Takaisin blogiinLisätietoja blogin mainonnasta.
-------------------------------
Seuraa blogia: Twitter // Facebook // Instagram // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
-------------------------------

Kommentit

  1. Onko osakesäästötilin avaus aivan turhaa, jos sijoittaa vain indeksirahastoihin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä. Osakesäästötilin kautta voi tehdä vain suoria osakesijoituksia eli rahastot ja ETF:t ovat sen ulkopuolella. Valitettavasti.

      Poista
  2. Moi. Minulle on epäselvää voinko avata tilit lapsilleni?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Mika. Kyllä voit. Osakesäästötilin voi avata kuka tahansa yksittäinen ihminen eli ns. luonnollinen henkilö. Osakesäästötilin voi ja usein myös kannattaa avata myös lapselle, jos on tarkoitus harjoittaa suoraa osakekauppaa. Sijoitushorisontti on niin pitkä, että osakesäästötilin hyödyt tulevat esille.

      Poista

Lähetä kommentti