Eurotarkka-blogi Iltalehden haastattelussa

Eurotarkka Iltalehdessä

Iltalehdestä oltiin minuun jokin aikaa sitten yhteydessä ja kysyttiin halukkuutta haastatteluun. Luonnollisesti minulla ei ollut mitään sitä vastaan ja eilen illalla (la 6.4.2019) artikkeli julkaistiin otsikolla:


Eurotarkka Iltalehdessä



Kieltämättä outoa saada maistaa sitä kuuluisaa 15 minuuttia julkisuudessa, vaikkakin näin anonyymisti. Blogin lukijamäärä kun moninkertaistui hetkessä.

Artikkelin kommenttikentässä käydään samaa keskustelua kuin aina säästämisen ja sijoittamisen yhteydessä tunnutaan Suomessa käyvän. Osa ihmisistä sisäistää asian ja osa ei. Ohessa vastine muutamaan kysymykseen / kommenttiin sen mukaan miten itse asiat näen: 
  1. Jos kaikki tekisi samoin niin miten talouden kävisi. Omalla kohdallani en todellakaan ole lopettanut kokonaan kuluttamista vaan ainoastaan kerskakulutuksen. Harkitsen mihin rahani käytän, suosin suomalaisia tuotteita ja palveluja sekä pyrin löytämään edullisempia vaihtoehtoja esimerkiksi hyödyntämällä hävikkiruokapalveluja.
  2. Ja kenelle niitä rahoja säästäisi? Mitään ei saa mukaansa monttuun. Tavoitteeni on säästää ja sijoittaa, kunnes olen vapaa jättäytymään palkkatöistä elääkseni sijoitusvarallisuudesta saatavan tuoton turvin. Jos asian tekee viisaasti, perintöä todella lapsille ja varsinkin lasten lapsille myös jää. Tämä olisi omasta mielestäni mahtavaa, koska raha ei kasva puussa ja mallioppiminen on yksi parhaimmista tavoista oppia. Eurotarkan 10 kultaisen taloussäännön numero 10: muista talouskasvatuksen tärkeys.  
  3. Mikä ihmeen villitys tämä nyt on tehdä mahdollisimman suuren omaisuuden kartuttamisesta joku elämän tarkoitus? Onko kovin terveellistä olla joka ikisessä välissä miettimässä, mistä saisi vielä pari euroa säästettyä? Ei kaikesta pidäkään säästää, vaan suhteuttaa omat menot ja tulot. Poistaa itseltä rahastressi, ei lisätä sitä. Yksi parisuhteiden suosikkiaiheita riidoille kun on kuitenkin raha. Mitä sitten villitykseen tulee, näkisin että tämä on vastareaktio nykyiselle some-yhteiskunnalle. Ihmiset heräävät, että elämässä voisi olla muutakin kuin työ, joka vaatii koko ajan enemmän ja enemmän, samalla kun kulutamme enemmän ja enemmän. Oravanpyörästä irtautumista olen pohtinut kirjoituksessa Haluatko vaurastua? Herää - elät Matrixissa!
  4. Mitä sillä vapaa-ajalla niin paljon tekee? Hirmu tylsää olla jatkuvasti kotona. Eihän kukaan pakota jäämään ennen aikaisesti eläkkeelle vaikka raha-asiansa hoitaakin niin, että se olisi mahdollista. Pitkäjänteisellä säästämisellä, sijoittamisella ja korkoa korolle -ilmiön hyödyntämisellä se kuitenkin on mahdollista, ilman edellä mainittuja ei. 
  5. Vapautta ei voi ostaa tai sitten ei ihminen tiedä mitä vapaus on. Valitettavasti nyky-yhteiskunnassa on varsin mahdotonta elää ilman rahaa, on asian järkevyydestä tai oikeellisuudesta mitä mieltä tahansa. Turvattu toimeentulo ilman palkkatyötä, mahdollisuus tehdä mitä itse haluaa ja ennen kaikkea mahdollisuus käyttää oma aikansa juuri niin kuin itse kokee järkeväksi on minulle vapautta. Välillisesti säästämisen ja sijoittamisen kautta poistan siis yhtälöstä rahan. Rahalla.
Ylipäätään täytyy sanoa, että on hienoa kun Suomessa puhutaan rahasta muussakin kuin Veikkauksen yhteydessä. Lottoamiseen minä en usko vaan maalaisjärkeen ja oman talouden hallintaan. Kyse ei kuitenkaan ole 100 metrin pikajuoksusta vaan maratonista. Pitkällä aikavälillä tarkasteltuna monella suomalaisella on mahdollisuus kartuttaa merkittävä varallisuus turhuuksista tinkimällä.

Jos olet uusi lukija Eurotarkka-blogissa niin Etusivulle olen koonnut blogini aihepiirejä ja suoria linkkejä, sitä kautta blogiin on ehkä helpointa tutustua. Mukavaa jos saan sinusta aktiivisen seuraajan!


PS. Iltalehden artikkelin Puuhamaata koskevasta viittauksesta voit lukea tarkemmin kirjoituksesta Valaistuminen Puuhamaassa. Ja kiitos Iltalehden Linda Rantaselle haastattelusta!


-------------------------------
Seuraa blogia: Twitter // Facebook // Instagram // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
-------------------------------

Kommentit

  1. Säästämis- ja sijoitusartikkeleiden kommenttikentät ovat ihan parasta viihdettä! Kiva, että kirjoitit aiheesta. Samansuuntaisia ajatuksia jälleen mitä itselläni. Tuo eritoten oli hyvä pointti, että tulojen ja menojen suhteuttaminen poistaa rahastressiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurikin näin. Pipo kireällä ei mistään tule mitään.

      Poista
  2. Hei,

    Luin jutun. Juuri näinhän tämä menee. Toiset ymmärtää säästämisen, toiset ei. Itse olen kiitollinen jo pelkästään siitä että heräsin. Katsotaan mihin se lopulta vie.

    Olen lukenut blogiasi sieltä täältä. Olisin kiinnostunut perheesi rahavirroista. Paljonko tulee, paljonko menee mihinkin osa-alueeseen. Oletko avannut aihetta jossain kirjoituksessa?

    laurisson

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Terve Laurisson. En ole varsinaisesti avannut. Vaikka blogi on pitkälti minä muodossa, koskettaa tämä koko perhettä ja Jenni Vartiaisen laulun sanoin: Tietyt asiat on hyvä pitää itsellään...

      Poista
    2. Ah, ymmärrän. Talousasioista vasta kiinnostuneena (myöhäisheränneenä) olen kiinnostunut muiden budjeteista. Ollut vaikea löytää blogeja missä perheelliset avaisi omaa menopuolta. Tietäisi paremmin mitä tavoitella ;)

      laurisson

      Poista
    3. Johtunee osittain myös siitä, että tilanteet ovat kaikilla niin erilaisia. Asuinpaikka, asunto, lapsien ikä ja lukumäärä jne. Ja ennen kaikkea: perheen tulot. Mutta koko pihvihän on siinä, että suhteuttaa omat menonsa omiin tuloihinsa. Karsii rönsyt menopuolelta pois ja sijoittaa tuottavasti ylijäämän, tekee parhaansa löytääkseen itselle sopivan tasapainon. Vyötä ei tarvitse kiristellä, vaan vain hyväksyä se että kaikkea ei tarvitse omistaa ja että naapurin uudenkarhea auto ei häntä yhtään onnellisemmaksi loppujen lopuksi tee. Tsemppiä matkaan!

      Poista

Lähetä kommentti