Kuinka seurata kauppaostoksia? - osa 2
Pientä päivitystä Kuinka seurata kauppaostoksia -projektille, jonka aloitin joulukuun 2018 alussa. Tavoitteeni on varsin kunnianhimoinen. Minulle ei riitä että tiedän paljonko meidän perheellä kuluu kauppaostoksiin kuukaudessa rahaa, vaan haluan seurata myös:
- mistä ostoksia teemme (kivijalkakaupat ja verkko)
- kauppaostoskertojen lukumäärää
- mitä tuotteita/artikkeleita ostamme
Perusajatukseni on alkuvaiheessa kerätä hyvää dataa ja tehdä hintavertailua eri kauppojen välillä. Tarkoitukseni on pidemmällä aikavälillä löytää oikeanlainen ostostrategia niin elintarvikkeiden kuin päivittäistavaroiden suhteen. Luoda siis perheellemme mahdollisimman edulliset ostorutiinit. Kuten alta kohta näet, sitä todella kahden ensimmäisen kuukauden perusteella tarvitaan.
Kaksi kuukautta seurantaa takana
Aloitin kuitti- ja tuotekohtaisen seurannan joulukuun 2018 alussa ja nyt on kaksi kokonaista kuukautta takana. Kuitin naputtelussa Exceliin menee aina hetki aikaa. Mitä enemmän artikkeleita omaan listaukseen kertyy, sitä helpompaa tuotteiden automaattinen ryhmittely eri kategorioihin on ja sitä vähemmän aikaa kuluu itse seurantapohjan ylläpitoon.
Koin pienenä haasteena, että onnistuin muutaman kerran hävittämään kauppakuitin, jotka sitten lopulta kyllä löysin. Tähän olen nyt löytänyt ratkaisun: Clark. Otan kännykällä kuvan kuitista ja tallennan sen Clarkin dokumentteihin. Näin tiedän että kuitti on tallessa odottamassa kirjaamista. Lisäksi kännykän näytöltä on helpompi naputella luvut Excelin puolelle.
// Lue lisää: Lataa ilmainen app ja ansaitset 0,3 % bonusta laskuistasi //
Muista hyödyntää koodi EUROTARKKA ja saat 5 eur bonusta.
Muista hyödyntää koodi EUROTARKKA ja saat 5 eur bonusta.
Muutin edellisen kauppaostoskirjoituksen kommenttien pohjalta hieman ostosten kategorisointia. Yläkategoria menee nyt näin: ruoka / päivittäistavarat / herkut / alkoholit & virvokkeet / leivonta.
Kokonaisuudessaan käytimme joulu-tammikuun aikana 1132,08 eur kauppaostoksiin.
Yli 1100 eur ei ole lähelläkään tasoa, jossa kulutuksemme pitäisi olla säästääksemme maksimaalisen määrän kuukausisijoittamista varten. Kaksi asiaa tähän liittyen opiksi:
- ÄLÄ aloita kauppaostosten seurantaa joulukuussa. Kyllä, joulu & uusi vuosi.
- ÄLÄ innostu seurannasta niin paljon, että ihan vain datan keräämisen vuoksi on kiva käydä kaupassa. Ei ole. Hymiö.
Onko 1100 eur nyt sitten niin paha kahdelta kuukaudelta lapsiperheessä loma-aikana? Kaikki on tietysti suhteellista. Näiden rakenteellisten lukujen pohjalta ymmärtänet miksi en ole tyytyväinen:
- teimme ostoksia 9 eri kaupasta
- ostimme käsittämättömät 235 eri artikkelia. Huomaa että esimerkiksi eri kahvimerkit kuuluvat samaan artikkeliryhmään eli oikeasti eri tuotteita on paljon tuotakin enemmän.
- teimme ostoksia yhteensä 28 eri kertaa! Mitä ihmettä?
Valitettavasti joulu, uusi vuosi, innostunut kauppaostosten seuraaja, kolmet syntymäpäivät, uusien verkkokauppojen kokeilu ja pari "ai niin se unohtui" ostoskertaa nostivat kertojen kokonaislukumäärän käsittämättömäksi. Toisin sanoen, kävimme ostoksilla joulu-tammikuussa joka toinen päivä.
Edellä mainituilla syillä oli vaikutuksensa myös niin sanottuihin turhiin kategorioihin: herkut, alkoholit & virvokkeet / leivonta. Jatkossa ei ole tarkoitus, että näihin saamme tuhlattua kahdessa kuukaudessa 250 eur. Eli voitettavaa on loppuvuonna paljon.
Edellä mainituilla syillä oli vaikutuksensa myös niin sanottuihin turhiin kategorioihin: herkut, alkoholit & virvokkeet / leivonta. Jatkossa ei ole tarkoitus, että näihin saamme tuhlattua kahdessa kuukaudessa 250 eur. Eli voitettavaa on loppuvuonna paljon.
Positiiviset löydökset kahdelta ensimmäiseltä kuukaudelta
Onneksi aivan kaikki ei mennyt penkin alle joulu-tammikuun aikana, sillä löysin kaksi verkkokauppaa, joilla uskon molemmilla olevan jatkossa paikkansa ostostrategiassamme.
1. Päätin kokeilla hävikkiruoan ostamista Matsmartista. Matsmartista tilasin myös helmikuussa uudestaan, koska esim. kahvi / murot / tomaattimurska / herkut ovat selvästi halvempia kuin muualla. Kirjoitukseni Matsmartista löytyy täältä: Hävikkiruokaa edullisesti - Matsmart.fi.
2. Keskitin päivittäistavaroiden ostamisen Tokmannille ja samoin tein uudestaan helmikuussa. Hammastahnat, pesuaineet, saippuat ym. ovat selvästi Tokmannilta löydettävissä halvemmalta.
Vaikkei kauppaostosseurannan alku ollut täysin tyydyttävä, niin ainakin minulla on selkeä kuva missä ostosten kanssa mennään. Lisäksi seurantapohja toimii toivotulla lailla. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin ja voin sen jo paljastaa, että helmikuussa tilanne selkeästi normalisoituu.
-------------------------------
*Kirjoitus sisältää kumppanuusmainontaa*
Takaisin blogiin. Lisätietoja blogin mainonnasta.
-------------------------------
Edellinen: Eurotarkka nyt myös Instagramissa / Seuraava: Haastattelu: Metsätalousinsinöörin sijoituspäiväkirja
-------------------------------
Mainiota! Mä teen ihan samoin ja moni kohta herätti siksi kysymyksiä. Mulla on omassa Excelissäni ruokakaupalle alakategoriat: ruoka, linnunruoka, koirat, karkit, pesuaineet, hygienia, limsat. Tuo sinun leivonta-kategoria herätti ajattelemaan (olen itse leivonta-addikti ja leivon paljon). Ostan paljon leivonta-aineita, mutta tykkään sen lisäksi jatkojalostaa ruokaa, käytän jäteaineet leivontaan. Maidot, kermat, voit, pähkinät, suklaat. Eli monesti "normaaliin ruuanlaittoon" ostetut hyödykkeet menevät kuitenkin osittain leivontaan ja se vääristää tilastoa tavallaan. Tavallaan taas ei. Aivan kiehtova ja ajatuksia herättävä puheenaihe! Mielelläni seuraan ja vertailen jatkossakin näitä talousostoksia. Ihanaa, että tuolla teidän listassa, että leivontasuklaat on noin korkealla sijalla. Meillä myös =). Juusto on herkuissa? Onko naposteltavat pähkinöitä, sipsejä, suolakeksejä...?
VastaaPoistaHei Tui, ryhmittelyähän voi tehdä oikeastaan miten vain ja itselläkin tuo tuntuu vähän elävän. Herkuissa oleva juusto tarkoittaa esim. uutena vuotena todella herkutteluun ostettua kun taas ruokakategorian alta löytyy leivän päälle laitettavat juustot ja juustoraasteet. Naposteltavissa meillä tosiaan sipsit, maissikakut, dipit ym.
PoistaVährmmän aikaa blogiasi seuranneena jäin kaipaamaan tietoja porukasta kuka tämän kaiken on vetänyt. Onhan 1100e 2 kk:den ruokaostoksiin paljon 3hengeltä mut hyvin vähän 10 hengen perheessä. Tietoa kaipaan siis ihan vain vertailun vuoksiomaan tilanteeseen.
VastaaPoista*lähtee heti tutustumaan tokmannin hammastahna ja wcpaperivalikoimiin vaipoista puhumattakaan*
Terve Laurisson. Nelihenkinen perhe ja lapset kasvaa silmissä. Toisaalta joulukuun pottia kasvattaa juhlapyhät ja lomat.
Poista