Suurkiitos vuodesta 2018 ja menestystä tulevalle vuodelle!
Niin se vain vuosi lähenee loppuaan ja on aika kiittää sinua menneestä vuodesta, kerrata kuluneen vuoden tapahtumia Eurotarkka -blogissa ja toivottaa menestystä tulevalle vuodelle 2019! Ja sitten kiiruhtaa rakettikaupoille?
Vuosi on ollut Eurotarkka -blogille ensimmäinen ja jos tarkkoja ollaan, minulla on nyt 5 kuukautta bloggarin arkea / juhlaa takana. Ja mikä vuosi se onkaan ollut. Blogiyhteisö on tuntunut ottavan blogini avosylin vastaan, olen pystynyt jäsentämään omia ajatuksiani blogin kautta ja olen luonut selkeät tavoitteet tuleville vuosille. Kaiken lisäksi markkinoilla on alkanut käydä kuhina, juuri sopivaan aikaan kurssit ovat laskussa, kun minä vasta kunnolla aloittelen säästäjäsijoittajan uraani. Odotan ensi vuotta innolla.
Elokuun lopussa juhlin blogini ensimmäisiä (ja vielä ainoita) juhlia kirjoituksessa Eurotarkka -blogi täyttää 1kk. Tässä vaiheessa blogissani oltiin vierailtu 5000 sivulatauksen verran, nyt sivulatauksia on kertynyt jo 30.000. Lukijamäärät ovat mukavasti kasvussa, joten ilmeisesti joku teksteistäni myös pitää. Iso kiitos siitä kuuluu sinulle ja toivon että pystyn jatkossa tekemään postauksia, jotka ovat asiapitoisia, mielenkiintoisia, hyödyllisiä ja joskus jopa puujalkavitseineen edes jollain tasolla huvittavia. Raadollinen puoli blogin pitämisessä on, että lukijat kyllä kaikkoavat jos postaukset ovat täyttä dadaa eli palaute tulee sitä kautta suoraan.
-------------------------------
Vuoden talousluvut
Salkkuraportit -osion mukaan sijoitusvarallisuuteni nousi elokuun 2018 tilanteesta (36.233,56 €) vuoden lopun 38.270,67 € tilanteeseen eli yhteensä 2000 eur. Prosenteissa kasvu oli 5,6 %.
Lisäksi kerroin 100.000 euron tavoitteestani seuraavalle kolmelle vuodelle.
Näissä merkeissä kohti mahdollisesti turbulenttia vuotta 2019.
Lisäksi kerroin 100.000 euron tavoitteestani seuraavalle kolmelle vuodelle.
Näissä merkeissä kohti mahdollisesti turbulenttia vuotta 2019.
-------------------------------
Vuoden parhaat kirjoitukset
Selkeästi vuoden luetuimmat artikkelini ovat olleet:
Eniten kommentteja kerännyt kirjoitus on puolestaan: Initiative Q - ilmaisia Bitcoineja jaossa? ja jaetulla kakkossijalla hävikkiruokaa käsittelevä artikkelini: Hävikkiruokaa edullisesti - Matsmart.fi
- Säästövinkkejä ja säästämistä koskeva: Kaikkien Aikojen Säästövinkkilista (KAS)
- Korkoa korolle -efektistä kertova: Perusasiat kuntoon 1: Korkoa korolle.
- Nordnet Superrahastoja ja rahastosijoittamisen aloittamista käsittelevä: Nordnet Superrahastot - ilmainen lounas?
Eniten kommentteja kerännyt kirjoitus on puolestaan: Initiative Q - ilmaisia Bitcoineja jaossa? ja jaetulla kakkossijalla hävikkiruokaa käsittelevä artikkelini: Hävikkiruokaa edullisesti - Matsmart.fi
-------------------------------
Vuoden yhteistyökumppanit
Vuoden yhteistyökumppaniksi valitsen Offerilla.comin, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen palvelu. Kirjoitin Offerillasta artikkelissa Offerilla - säästöä lahjakorteilla.
Esimerkiksi tällä hetkellä on mahdollista saada 139 eur arvoinen pyörähuolto 39 eurolla!
Tämä tarjous on Espoossa, toisaalta myös Cycle Center Kalliossa ja Kluuvissa Helsingissä tarjoaa pyörähuoltoa nyt vain 35 eurolla. Vastaavanlaisia tarjouksia saattaa olla myös muualla kuin pk-seudulla.
Esimerkiksi tällä hetkellä on mahdollista saada 139 eur arvoinen pyörähuolto 39 eurolla!
Tämä tarjous on Espoossa, toisaalta myös Cycle Center Kalliossa ja Kluuvissa Helsingissä tarjoaa pyörähuoltoa nyt vain 35 eurolla. Vastaavanlaisia tarjouksia saattaa olla myös muualla kuin pk-seudulla.
Offerillan tarjouksissa korostuu se, mitä itse teen kun pyrin hakemaan säästöjä kaikessa mahdollisessa:
- suosin kausituotteita silloin ne ovat edullisimmillaan (vihannekset, kasvikset)
- toisaalta ostan sesongin jälkeen esim. vaatteet seuraavaa kesää / talvea varten. Tähän kategoriaan sopii erinomaisesti myös pyörähuolto, sillä keväällä / alkukesästä kaikki ajat ovat jo varattuna ja hinnat on pilvissä.
HUOM! Alla kaksi alennuskoodia Offerillaan, joilla saat 10% lisäalennuksen:
- alle 1000 € diileistä koodilla: tervetuloa10, voimassa 31.12.2018 asti.
- alle 500€ diileistä koodilla: 2019, voimassa 1.1.2019 asti.
-------------------------------
Vuoden kohokohdat
Koska vuosi on ollut minulle vasta bloggarina ensimmäinen niin moni asia on viimeisen vuoden aikana ollut mieleenpainuva. Oli kyse sitten ensimmäisestä blogikommentista tai ensimmäisestä twitter- / facebook-seuraajasta.
Poimintana valinta yhdeksi vuoden 2018 inspiroivimmasta säästöblogeista tuntui erittäin hienolta ja konkreettiselta saavutukselta.
Toisaalta kaikki se palaute, jota olen blogista saanut pitävät kirjoittamisen motivaation korkealla. On hieno tunne, jos voin olla ihmisille avuksi säästämisen ja sijoittamisen maailmassa. Kiitos kaikille jotka olette kommentoineet kirjoituksiani!
Esimerkiksi nämä kommentit todella piristivät päivää:
Poimintana valinta yhdeksi vuoden 2018 inspiroivimmasta säästöblogeista tuntui erittäin hienolta ja konkreettiselta saavutukselta.
Toisaalta kaikki se palaute, jota olen blogista saanut pitävät kirjoittamisen motivaation korkealla. On hieno tunne, jos voin olla ihmisille avuksi säästämisen ja sijoittamisen maailmassa. Kiitos kaikille jotka olette kommentoineet kirjoituksiani!
Esimerkiksi nämä kommentit todella piristivät päivää:
"Kiitos muuten todella mielenkiintoisesta blogista, löysin tämän viikonloppuna ja olen suorastaan ahminut läpi. Olen ehdottomasti seuraaja myös jatkossa."
"Löysin blogisi ja luin jo kaikki tekstit läpi - inspiroivaa, monipuolista ja tykkään kirjoitustyylistäsi. Lueskelen satunnaisesti suurta joukkoa talousblogeja, mutta vain harvoja seuraan säännöllisesti. Tämä pääsi nyt selaimen suosikkeihin :)"
Ja vielä erityiskiitokset seuraaville bloggaajakollegoille aktiivisesta kommentoinnista blogissani! Jos et vielä ole tutustunut heidän mainioihin blogeihin niin linkit alla:
Vapaa Penninvenyttäjä
Helposti vauraaksi
Karpalo
Nuukis
Alaston talous
-------------------------------
Vuoden epäonnistumiset - talousblogihaastatteluun kaivataan osallistujia!
Kaikki ei ole Eurotarkka -blogissakaan mennyt vuoden aikana nappiin. Ajattelin keksineeni jotain omaperäistä kehittämällä Talousblogit -haastattelusarjan. Osanotto on jäänyt hiljaiseksi, koska tällä hetkellä haastattelut olen tehnyt vain itselleni ja Nuuka.blogin pitäjä Harrille. Yksi haastattelu on sovittu tehtäväksi vuoden alussa, mutta kaipaisin lisää haastateltavia.
Talousbloggaaja - pyytäisin sinua kurkkaamaan tämän kirjoituksen, jossa ohjeet osallistumiselle. Kyseessä on helppo ja kevyt haastattelu anonyyminä (ellet pidä blogia omalla nimelläsi) s-postin kautta ja tarkoitus on saada sinun blogille näkyvyyttä kauttani. Lähde rohkeasti mukaan!
-------------------------------
Loppusanat
Julkaisen kirjoituksen jo nyt, koska olen uutta vuotta juhlimassa ja poissa blogosfääristä ensi vuoteen asti. Jos yhtään epäilit asiaa niin ei, Eurotarkka ei osta raketteja. Miksikö? Uusi vuosi jos mikä on helpointa vapaamatkustamista muiden räiskiessä rahaa taivaalle. Ja pienenä motivaattorina. Jos ammut taivaalle 100 eurolla raketteja joka vuosi seuraavan 20 vuoden aikana - ja minä puolestaan sijoitan ne keskimääräisellä 8% tuotolla - niin muutaman minuutin paukuttelu on:
- maksanut sinulle 2000 €
- minä puolestani olen kasvattanut sijoitusvarallisuuteni määrää korkoa korolle -ilmiön ansiosta 4600 €:lla.
Nämä on niitä pieniä valintoja :)
Eurotarkka kiittää - palataan asiaan taas ensi vuoden puolella, kaikki silmät tallella!
-------------------------------------------------------------
*Kirjoitus sisältää suosittelun palveluun: Offerilla.com*
Takaisin blogiin. Lisätietoja blogin mainonnasta.
-------------------------------------------------------------
Edellinen: Haluatko vaurastua? Herää - elät Matrixissa!
Seuraava: Kaikkien Aikojen Lisätulolista (KAL)
Seuraava: Kaikkien Aikojen Lisätulolista (KAL)
Kiitos mielenkiintoisesta blogista ja onnekasta uutta vuotta!
VastaaPoistaKiitos Anne. Kuin myös sinulle!
PoistaHyvää uutta vuotta! Meinasin jo hermostua kun otsikko näytti yllyttävän rakettikaupoille. Joutavaa tuhlausta ja koirien kiusaamista. Mutta siellähän oli se kysymysmerkki. :)
VastaaPoistaKuin myös Karpalo! Viimeistään loppusanoista selviää kantani raketteihin. Kauniita katsella, kauheita kuunnella, kurjia koirille. Ja yksi huonoimmista "sijoituksista" jota rahalla voi tehdä.
PoistaKiitos itsellesi mielenkiintoisesta blogista. Onneksi löysin tämän nyt loppuvuodesta, kiva kun on paljon luettavaa tiedossa.
VastaaPoistaRaketteja? Vaikea keksiä mitään sitä turhempaa.. onkohan edes.
Kiitos. Ehkä Lotto ja uhkapelit ylipäätään? Tai oikestaan ne rahantekoautomaatit kaupan kassojen lähellä saattaisi olla vielä parempia. Ennen niissä pelattiin kolikoilla, nyt saa näköjään jo suoraan kortillakin pelata. Kätevää...
PoistaJa pikavipeillä saa lisää rahaa kortille kun palkat ja eläkkeet lopuu. Se se on siistiä kolikkokoneen pelaamista se.
PoistaSamaa mieltä.
PoistaHaha, hauska tuo rakettivertaus tuolla lopussa! Hyvää uutta vuotta ja lukemisiin ensi vuonna.
VastaaPoistaNäin tehdään, hyvää tulevaa uutta vuotta!
PoistaLöysin blogisi tänään sattumalta Googlen kautta. Todella paljon olet saanut aikaiseksi vajaassa vuodessa ja hyviä kirjoituksia ovat. Tulen lukemaan juttujasi jatkossakin. Hyvää Uutta Vuotta!
VastaaPoistaKiitos paljon kommentistasi ja oikein menestyksekästä uutta vuotta!
Poista