Takakansi:
Kadehditko rikkaita? Masentaako rahan puute? Älä huoli, uudet tuulet ovat jo täällä: tulevaisuuden trendi on köyhäily!
Taloudellista alamäkeä voi lasketella tyytyväisesti, iloiten ja ennen kaikkea tyylikkäästi. Tyylikkään köyhäilyn jaloa taitoa voi soveltaa autoihin, lomamatkoihin, asuntoon, vaatteisiin, ruokaan ja lasten kasvatukseen. Rikastuminen ei tarkoita kirstuun kilahtavia roposia, koska todellisia nautintoja ei kuitenkaan voi ostaa. Ylellisyys on sitä, että voi elää myös ilman. Tyylikkäästi köyhäillen elämän parhaista asioista ei tarvitse luopua, vaikka tilin saldo pienenisi.
Kreivi Alexander von Schönburg tietää mistä puhuu; hänen perheellään on viidensadan vuoden kokemus sosiaalisesta alamäestä. Tyylikkään köyhäilyn taito on älykäs ja viihdyttävä julistus kerskakulutusta vastaan - ja onnellisemman elämän puolesta.
Kirja löytyy Adlibriksen valikoimasta, suora linkki: Tyylikkään köyhäilyn taito
Oma tiivistelmäni ja havainnot kirjasta:
Joskus minulla käy uutta kirjaa aloittaessa niin, että kirjan kanssa ei oikein pääse sinuiksi. Alun ollessa tahmeaa ja osittain jopa tylsää luettavaa, lentää kirja helposti sängyn vierelle lattialle ja käteen tarttuu tyhjänpäiväisen nettiselailun ehdoton ykköslaite: kännykkä. Tyylikkään köyhäilyn taito kanssa meinasi käydä niin. Ensimmäiset 50 sivua käsittelivät päähenkilön ja kirjan kirjoittajan, saksalaisen Kreivin Alexander von Schönburgin, hyväpalkkaisen työn menettämistä ja tästä alkanutta taloudellista ahdinkoa. Lisäksi alussa kerrottiin Kreivin suvun köyhtymisestä vuosisatojen saatossa. Nämä aiheet eivät olleet aivan sitä mitä kirjalta odotin, kun sitä lukemaan aloin. Kaiken kukkuraksi kirjan ulkoasu ei ollut houkutteleva ja tekstikin pientä tihrua. Mutta onneksi jatkoin, ei ole nähtävästi koiraa karvoihin katsomista.
Kirja nimittäin sisältää toinen toistaan mielenkiitoisempaa faktaa siitä, minkälaisessa kulutusyhteiskunnassa me oikein elämme ja kuinka markkinamies yrittää meitä hämätä, usein onnistuen. Yhtenä esimerkinä voin mainita tapaus Rucolan. Kukaan ei käyttänyt Sinappikaalia ennen 1990-lukua erikoisimmissakaan salaateissa, koska se oli ihmisistä liian kitkerän makuista. Sitten joku keksi nimittää lajiketta Rucolaksi ja siitä saakka ei tuskin ole ollut ainuttakaan ruokalajia, jota ei tarjottaisi Rucolan kera. Tämä on tosi, tarkista vaikka wikipediasta kuten itse tein ja wikipediahan ei voi olla väärässä.
Hienojen faktapohjaisten yksityiskohtien lisäksi kirjassa esitellään varsin seikkaperäisesti kirjailijan käsitystä rahasta, tarpeista ja onnellisuudesta. Kreivin mukaan ilman rahaa voi rikastua vain silloin, jos käy läpi kaikki tarpeensa ja harkitsee samalla, eikö ole rikkaampi ilman niiden tyydyttämistä. Esimerkiksi juuri tuo alun mainitsemani kännykkä. Onko nykyään niin, että siihen ettei ole aina saavutettavissa (nykyajan ylellisyyttä) on enää varaa vain terroristijohtajien kaltaisilla tapauksilla, jotka piiloutuvat etsijöiltään. Eihän sen niin pitäisi olla.
Kirjassa puhutaan myös paljon turhista tavoitteista ja päämääristä, joiden tavoittelu ei tee onnelliseksi, päin vastoin. Jos Kreivin mukaan tavoittelee jotain särmättömiä onnen kliseitä, tekee itsensä takuuvarmasti onnettomaksi, sillä todellinen köyhyys ei synny siitä, että ihmiseltä puuttuu jotain tavaraa, vaan siitä että hän tavoittelee täydellisyyttä vaikkapa terveydessä, kauneudessa tai rikkaudessa.
Kirjan mukaan on karkeasti sanoen kaksi mahdollisuutta tulla rikkaaksi:
- Tekemällä töitä voidakseen täyttää kaikki toiveensa. On raadettava ja haaveiltava tavaroista joihin ei ole varaa, ja kun ne lopulta saa, ne eivät teekään onnelliseksi.
- Muokkaamalla toiveitaan. Rikkaaksi tulee ihminen, joka pystyy jättämään hyvästit toiveilleen.
Viisaita sanoja. Jos puolestaan haluaa parantaa elämänlaatuaan, yksinkertaisimmin, tyylikkäimmin ja tehokkaimmin se onnistuu yhdistämällä elämään liikuntaa. Liikunnan puute on Kreivin mukaan eräs puutteen laji, joka johtaa tylsistymiseen ja apeuteen. Meidän säästäväisten onneksi tämä puute korjaantuu kuluttamatta senttiäkään asia tiedostamalla: jokaisella askeleella, jokaisella päätöksellä kiivetä portaita hissin käyttämisen sijaan ihminen kohentaa elämänlaatuaan - siis rikastuu aineettomassa mielessä. Toisaalta, joka kerta kun karttaa liikuntaa, tuhlaa hyvinvoinnin pääomaansa. Asunto hissittömässä kerrostalossa on siis - halvemman hinnan lisäksi - sijoitus, joka tuottaa jatkuvasti osinkoa. On ylipäätään mahdotonta ostaa kaupasta, tilata netistä tai maksaa luottokortilla sitä elämän tuntoa, jonka liikunnasta saa - se on siis Kreivin mukaan korvaamattoman arvokasta.
Kirjassa käsitellään myös muita teemoja kuten vaatteita, autoja ja matkustamista. En ole itse innokas matkustaja, sillä pelkään lentämistä ja nukun huonosti hotellissa, riippumatta hotellin tähtiluokituksesta. Luteetkaan matkamuistoina ei kuulosta kovin mukavalta, rahanmenosta puhumattakaan. Kirjan mukaan Italiassa esiintyy ilmiö, jota ei tunneta missään muualla Euroopassa, mutta täytyykin yrittää myydä tämä ajatus perheelle ensi vuonna: lomamatkan teeskentely. Puhelinvastaaja pannaan päälle, huonekasvi viedään naapurin huostaan, jääkaappi sullotaan täyteen, lapset pidetään rauhallisena DVD:n äärellä ja sitten ei poistuta talosta kahteen viikkoon. Kuulemma noin kolme miljoonaa italialaista huijaa näin vuosittain, koska häpeävät sitä, ettei ole rahaa matkustaa jonnekin. Kirjailija pyytää että voisiko joku ystävällisesti kertoa heille, että kotona pysyjät kuuluvat edelläkävijöihin. Mitäköhän rouva Eurotarkka sanoisi jos ehdotan tätä?
Aivotutkija Wolfram Schulzin kuuluisaa apinakoetta käsitellään myös kirjassa: Apinahäkin suuaukon yläpuolelle laitettiin lamppu, joka syttyi vähän ennen kuin apinoille annettiin omenasiivuja. Lyhyessä ajassa apinat oivalsivat asian ja lampun syttyessä niiden aivot alkoivat erittää mielihyvää tuottavaa dopamiinia. Dopamiinia erittyi vain lampun syttyessä eli mielihyvän odotusvaiheessa, ei silloin kun odotukset täyttyivät ja apinat saivat omenasiivut. Professori halusi mennä kokeessa vielä pidemmällä ja vaihtoi omenasiivut rusinoiksi ja parin kerran jälkeen apinoiden aivot tuottivat vielä enemmän dopamiinia, kunnes dopamiinin taso ajan kuluessa laski samalla tasolle kuin omenaviipaleiden odotuksesta. Mielenkiintoisinta oli, kun apinoille alettiinkin antaa rusinoiden sijaan uudestaan omenanviipaleita. Dopamiinin taso laski. Ennen apinat iloitsivat omenaviipaleista vielä sadannellakin kerralla, mutta nyt ne kuittasivat ne pelkällä pettymyksellä: mitä suuremmat odotuksemme ovat, sitä vaikeampi meidät on tehdä onnelliseksi. Nautinto ei myöskään välttämättä lisää onnentunnetta, sen saa aikaan vain nautinnon odotus. Käsi ylös kuka voi tähän samaistua? Niinpä. Se uusin Samsung Galaxy X9 himottaa, mutta kun sen saa, olo ei ole sen parempi kuin ennen, kun kännykkä nyt vain on kännykkä ja aina voi tavoitella lisää. Toiveista voi siis ihan yhtä hyvin luopuakin ja tyytyä vähempään.
Eräs hyvin oiva huomio kirjassa on, että keskiluokkaan kuuluva ihminen voi tienata elämänsä aikana miljoona euroa, mutta hänen henkilökohtainen arvonsa säilyttävä omaisuutensa on monesti mitätön elämän ehtoopuolella. Rahat on kulutettu arvottomaan roinaan tai älyttömään ajan tappamiseen: ylellisiin matkoihin, sauvasekoittimiin, fondyy patoihin, televisioihin, kännyköihin, lastulevykaappeihin ym. Esimerkiksi televisioiden kohdalla kuluttajat huumataan yhä uudelleen uutuudella, joka ei koskaan pysy uutuutena. Aina tulee uusi malli ja uutta tekniikkaa (HD-ready, HD, UHD, OLED, QLED), joka vanhentaa edellisen. Lupaus ainutkertaisuudesta tuotteen kohdalla on toinen keino, joilla meitä kuluttajia hämätään. Arvokello ei ole vain aikaa näyttävä kapistus, vaan osoitus muille ihmisille, että kuulut eliitti-ihmisiin. Esimerkkinä mainitaan Rolex Daytona, jota voi joutua odottamaan kuukausia. Ei siksi etteikö Rolexin tehtaat voisi tyydyttää kysyntää heti, vaan siksi että kuluttaja kokee itsensä tärkeäksi. Toki täytyy todeta, että Rolexin voi odottaa säilyttävän, jopa kasvattavan arvoaan ajan kuluessa, televisio ei tätä varmuudella tee.
Kreivin mukaan oman senhetkisen tilanteen ja toivotun haavetilanteen erosta pulppuaa tyytymättömyys. Niinpä varmin keino olla jatkuvasti tyytymätön elämäänsä on lotota tai ottaa muiden elämäntyyli omaksi mittapuukseen. Aina löytyy joku rikkaampi. On opittava tuntemaan itsensä rikkaaksi kaiken sen ansiosta minkä omistaa, koska muuten on tuomittu tuntemaan itsensä ikuisesti köyhäksi kaiken sen takia, mitä ei omista.
Rikkaus on kirjan mukaan loppujen lopuksi saavutettavissa helposti, jos määrittelee rikkauden yksilöllisemmin. Jos sen ymmärtää niin, että omistaa Ferrarin, on hyvät näkymät pysyä ikuisesti köyhänä. Jos pitää rikkautena sitä, että vaikka ei ole isoa pankkitiliä, mutta sen sijaan paljon vapaa-aikaa jonka voi käyttää esimerkiksi vapaaehtoistyöhön eikä vain omasta itsestä huolehtimiseen, voi tulla upporikkaaksi. Jos omantunnonarvon liittää asioihin, joihin pystyy vaikuttamaan, tulee henkilöstä rikas, jos taas onnen tekee riippuvaiseksi asioista, joita ei voi saavuttaa, pysyy suurella todennäköisyydellä köyhänä. Huomaan tässä ajattelumaailmassa sekä yhtäläisyyksiä edelliseen arvostelemaani kirjaan Miten elää ilman rahaa, kuin myös taloudellisen riippumattomuuden taustalla olevaan haaveeseeni vapaudesta.
Kaiken kaikkiaan valtavan silmiä avaava ja viihdyttävä kirja, kunhan alun jaksaa kahlata läpi, suosittelen!
Kirja löytyy Adlibriksen valikoimasta, suora linkki: Tyylikkään köyhäilyn taito
*Kirjoitus sisältää suosittelun palveluun: Adlibris*
Takaisin blogiin. Lisätietoja blogin mainonnasta.
---------------------------------------------------------------
Seuraa blogia: Twitterissä @Eurotarkka // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
Seuraa blogia: Twitterissä @Eurotarkka // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
Edellinen: Eurotarkka -blogi täyttää 1kk /
Seuraava: Salkkuraportti 09.2018 - 38.407,64 €
--------------------------------------------------------------
Kommentit
Lähetä kommentti