Penno.fi - ilmainen työkalu taloudenhallintaan

Kotimainen Penno.fi - ilmainen verkkosovellus

Työkalut -osiossa kerroin, että olen tähän mennessä seurannut tuloja ja menojani vain Excelin avulla. Tekninen kehitys on mennyt viimeisinä vuosina huomattavasti eteenpäin ja erilaisia talouden hallintaan suunniteltuja nettipalveluja ja mobiilisovelluksia on markkinoille ilmaantunut lukuisia. Halusinkin lähteä kartoittamaan, löytyisikö tutulle ja turvalliselle taulukkolaskentaohjelmalle aidosti kilpailevaa, käyttäjälle täysin ilmaista vaihtoehtoa.


Ensimmäisenä ilmaisena työkaluna talouden hallintaan esittelen kotimaisen vaihtoehdon, Takuusäätiön kehittämän Pennon.



Takuusäätiö on auttanut jo 75.000 velkaongelmiin joutunutta suomalaista

Takuusäätiö on vuonna 1990 perustettu valtakunnallinen sosiaalialan järjestö, joka toimii pääasiassa Veikkauksen tuella. Säätiö on kotitalouksien arjen raha-asioiden asiantuntija, joka auttaa ihmisiä ottamaan oman taloutensa haltuun. Säätiössä tehty työ on auttanut noin 75.000 velkaongelmiin joutunutta ihmistä historiansa aikana. Heistä noin 10.000 on saanut takauksen. Järjestelylainoja on puolestaan myönnetty yhteensä noin 150 miljoonaa euroa vuosina 1995-2014. Velkalinjassa neuvontaa on saanut yli 65 000 ihmistä. Säätiön työ on siis monelle suomalaiselle tuttu.

Takuusäätiö onkin kehittänyt yhteistyössä eri järjestöjen kanssa täysin ilmaisen Penno.fi-työkalun, joka auttaa oman talouden hallintaan saamisessa.

Penno.fi verkkosovellus

Penno on https://penno.fi/ -sivuilta löytyvä ilmainen selainpohjainen verkkosovellus,  jonka avulla voit seurata kuukausittain omia tulojasi ja menojasi sekä säästötavoitteen toteutumista. Pennoa voi käyttää myös puhelimella, koska palvelu skaalautuu pienemmällekin näytölle. Varsinaista app-mobiilisovellusta ei ainakaan kirjoitushetkellä vielä ollut. Sovellus on täysin pankkiriippumaton eikä sillä ole yhteyttä tilitietoihisi tai verkkopankkiisi. Sovelluksessa olevat tiedot perustuvat siis täysin siihen, mitä tietoja olet sovellukseen itse syöttänyt. Tässä mielessä Penno soveltuu hyvinkin vertailukohteeksi Excelille. 

Penno
Pennoon kirjataan tulot ja menot, jonka jälkeen sovellus auttaa hahmottamaan rahankäyttöä paremmin. Se kertoo, mistä rahat tulevat ja minne ne menevät sekä auttaa hahmottamaan paljonko kuukaudessa on säästettävä tietyn säästötavoitteen saavuttamiseksi. Palvelussa tulojen ja menojen suhteen näkee myös graafisessa muodossa. Alla olevassa videossa on esitetty Pennon perusperiaatteet.


Pennoa voi käyttää oikeastaan kolmella eri tavalla:

1. Tietyn lyhyen ajanjakson kuluseurantaan, esimerkiksi lomamatkalla, jolle olet varannut budjetiksi 500 eur. Merkitset vain kaikki kulutuksesi loman aikana (ruokailu, juomat, vaatteet, tuliaiset) palveluun ja näet koko ajan paljonko sinulla on vielä budjettia jäljellä.

2. Koko talouden seurantaan. Voit syöttää Pennoon niin tulevat tulosi (kk-kohtaiset palkat oikeille maksupäiville, mahdolliset lapsilisät ym. tulot) sekä kuukausittaiset toistuvaismenot (vuokra, lainan lyhennys, vakuutusmaksut ym.). Tämän lisäksi voit täyttää yksittäismaksuja, kuten ruokaostokset tietylle päivälle ja tätä kautta erilaista dataa omasta kulutuksestasi alkaa kertyä.

3. Säästötavoitteen seurantaan. Edellisen kohdan lisäksi voit syöttää järjestelmään säästötavoitteen euromääräisesti ja ajallisesti, jolloin järjestelmä automaattisesti laskee paljonko sinun tulee kuukaudessa saada säästöjä kasaan ja seuraa kuinka tässä olet ajan kuluessa onnistunut.

------------------------------------------------------

Penno -verkkosovelluksen sisältö ja käyttö

Penno sisältää neljä eri moduulia (Tilanne, Suunnittelu, Säästö, Muistikirja) sekä Asetukset -sivun. Alla on kuvattu erikseen eri moduuleja ja niiden käyttötarkoitusta. Järjestelmä on kaiken kaikkiaan tehty erittäin helppokäyttöiseksi ja siksi sitä onkin mukava käyttää heti alkumetreiltä alkaen. Palvelu toimi todella nopeasti ja vaivattomasti.

A) Tilanne

Kuukauden tilanne tulojen ja menojen suhteen on koko ajan näkyvissä, niin erillisinä tapahtumina kuin graafeina.

Pennon tilanne ikkuna tapahtumat ja graafit

Tapahtumat -välilehti:

Penno tilanne nähtävissä koko ajan

Graafit -välilehti:

Penno tilanne graafit

Uuden tapahtuman lisääminen tapahtuu yksinkertaisesti valitsemalla onko kyseessä meno vai tulo, sekä syöttämällä summa, kategoria, tapahtumapäivä ja selite.

Penno.fi uuden tapahtuman lisääminen



Kategorioita varsinkin menopuolella on vakiona varsin niukasti: Asuminen, Lainat ja luotot, Liikenne, Ostokset, Puhelin ja internet, Ruokakauppa, Säästäminen ja Muut. Uuden kategorian lisääminen käy onneksi helposti Asetukset -sivun takaa ja kategorioita voi ilmeisesti olla määrättömästi, ainakaan ei omassa käytössäni raja tullut vastaan. 

Kehitysehdotuksena: olisin kaivannut kategorioille hierarkiaa, esimerkiksi Ruoka-kategoria olisi ollut mukava jakaa tarkemmin erilaisiin ala-kategorioihin kuten Kasvikset ja hedelmät, Leipä, Jugurtti, Maito, Murot, Jauheliha... Haluaisin kuitenkin nähdä graafeissa ruoka-kategorian yhtenä menoeränä, jonka olisi sitten vain tarvittaessa voinut pilkkoa eri osa-alueisiin. Tämä Pennolaisille, jos olette kuulolla...

------------------------------------------------------

B) Suunnittelu

Suunnittelu -moduulissa voi lisätä tulevia menoja ja tuloja, josta ne siirtyvät Tilanne -moduuliin päivämäärän mukaan. Tapahtuman voi tehdä yksittäiseksi, päivittäiseksi, viikoittaiseksi tai kuukausittaiseksi. Esimerkiksi kuukausipalkan voi syöttää kerran, määrittää palkanmaksupäivän ja tämän jälkeen merkitä tapahtuman kuukausittaiseksi, jolloin Penno hoitaa loput. Helpottaa työmäärää jatkossa, kun tiedot täytyy syöttää vain kerran.

Penno.fi talouden suunnittelu

------------------------------------------------------

C) Säästö

Säästö -moduulissa voit määrittää säästötavoitteen ja kuukauden, jolloin haluaisit päästä tavoitteeseesi. Järjestelmä jakaa tavoitteen automaattisesti kuukausille (kaikki seuranta on muutenkin kuukausipohjaista), huomioi tavoitteen myös Tilanne -moduulissa sekä seuraa tavoitteen täyttymistä kuukausittain. Motivoivaa ja yksinkertaista.

Penno säästötavoite

------------------------------------------------------

D) Muistikirja

Muistikirja -moduulissa voit lisätä yksittäisiä menoja, jotka ovat epävarmoja, mutta haluat niihin jo varautua. Kun ne toteutuvat, ne on helposti vietävissä tapahtumiin ja toteutuneet luvut on tietysti tällöinkin vielä muutettavissa.

Penno muistikirja


Kuukauden käytön jälkeen olin hyvin tottunut Pennon käyttöön. Excelin kanssa monesti kävi niin, että hetken innostuksen jälkeen seuraaminen siirtyi tapahtuvaksi ensin kuukausittain, sitten joka toinen kuukausi takauvasti jne. Pennon avulla on helppo tietää ajantasainen tilanne kuukauden menoista, tuloista ja säästöpotentiaalista koko ajan. Minulla on kiinteä kuukausipalkka, joten tulot on helposti tiedettävissä etukäteen. Osa laskuista ja lainanlyhennys toistuu samalla tavalla kuukausittain, joten ne on myös helppo syöttää etukäteen. Jäljelle jää siis epäsäännöllisempien laskujen kirjaus, kun lasku on saapunut (maksan yleensä kaikki laskut kerralla palkkapäivänäni) ja toisaalta esim. ruokalaskujen, apteekkiostojen, vaateostosten ym. kirjaus. Muutama unohdus minulla tapahtui, enkä tiedä auttaisiko muistamista, jos kyseessä olisi verkkosovelluksen sijaan mobiilisovellus, jolloin se olisi koko ajan puhelimen näytöllä muistuttamassa.
Penno on yksinkertainen väline talouden seurantaan
Mielenkiinnolla odotan, mitä muut mobiilisovellukset pystyvät tarjomaan, koska kategoriahierarkiaa ja mobiilisovellusta lukuunottamatta en jäänyt kyllä Pennossa mitään kaipaamaan. Ehkä en vielä tässä kohtaan osaa olla vaativa, kun vertailukohta on vain Exceliin - jonka vaakanäyttö per kk on muuten kyllä aika lyömätön kun vertailee kuukausia keskenään. Joka tapauksessa, Penno on suositeltava helppokäyttöinen ohjelma, joka pitää sinut varmasti ajan tasalla omasta taloudellisesta tilanteestasi.

------------------------------------------------------

Plussat

Ilmainen, ei mainoksia
+ Helppokäyttöinen
+ Selkeä
+ Käyttömukavuus verrattuna Exceliin
+ Kategorioiden lisääminen

Miinukset

- Ei mobiilisovellusta
- Vähäiset alkukategoriat, ei kategoriahierarkiaa

------------------------------------------------------

UPDATE 18.12.2018: Penno.fi on uudistunut - katso artikkeli täältä: Penno on uudistunut

--------------------------------------------------------------
Seuraa blogia: Twitterissä @Eurotarkka // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle
Edellinen työkalu: Excel /  Seuraava työkalu: Monefy - Money Manager
--------------------------------------------------------------

Kommentit

  1. Hyvä aloitus sinun blogissa! Tuli luettua kirjoitukset ja mielenkiinnolla jään seurailemaan matkaasi :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos viestistä! Parisen vuotta tuli tehtyä taustatyötä ennen kuin uskaltauduin oman blogin aloittamaan. Mukavaa puuhaahan tämä on ja on erityisen hienoa kuulla että joku postauksiani myös lukee :) Blogivierailu tehty, monta rautaa tuntuu sinulla olevan tulessa.

    VastaaPoista
  3. Hei Eurotarkka, olipa kiva juttu Pennosta! Kiitos! Jos mieleesi tulee kehitysehdotuksia, niin laita niitä Pennolle vaikka sähköpostilla (osoite ja palaute löytyy Penno.fi -sivulta). :) Mukavaa syksyä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Iisa, kiitos, hyvä jos kirjoituksesta on konkreettista hyötyä. Voin Pennoa suositella, varsinkin koska se on aina mukana ja niin helppokäyttöinen. Ainakaan itse en ole oikein oppinut Exceliä kännykällä käyttämään, niin jää kirjaukset aina yhdelle kertaa tehtäväksi ja se on aika työlästä. Hyvä ajatus, laitoin mailia Pennolle ja katsotaan saisiko sieltä jopa kommentin :)

      Poista
    2. EDIT: sain Pennolta s-postiini vastauksen. He ottavat mielellään palautetta vastaan ja kehittävät Pennoa käyttäjäpalautteen mukaisesti. Toisenlaista mobiiliappia on myös suunnitteilla, joten jään odottelemaan lisätietoja ja kerron niistä myös blogissani kun uutta tietoa tulee.

      Poista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Poistin kommentin kun oli niin paljon kirjoitusvirheitä. Sitä vaan piti sanoa että linkkasin tähän juttuun omassa blogissani, koska kirjoitin iltapäivällä tästä samasta aiheesta "pikkuisen" suppeammin. :)

      Poista
    2. Kiitos linkityksestä. Luin artikkelisi ja toivottavasti saat Pennon avulla motivaation pidettyä yllä. Pienin askelin, kuukausi kerrallaan. Tsemppiä!

      Poista

Lähetä kommentti