Tervehdys! Ja mukava tutustua jos emme aikaisemmin ole tavanneet! Tätä kirjoittaessani on heinäkuun loppu vuonna 2018. Olen Etelä-Suomessa asuva, naimisissa oleva, vajaa 40-vuotias, kahden lapsen isä. Olemme vaimoni kanssa molemmat palkkatöissä ja molemmat ottaneet urallamme jo askeleen tai kaksi eteenpäin. Silti rahaa ei tule ovista ja ikkunoista, päin vastoin. Rahareikiäkin on tuntunut aina ilmaantuvan, on ne sitten olleet remonttia, auton vaihtoa, hifivehkeitä, läppäriä tai puhelinta. Ja reiät ovat vain suurentuneet jokaisen työpaikan vaihdon tai palkankorotuksen myötä.
Kaksi vuotta sitten tapahtui jotain, joka muutti ajatusmaailmani täysin. Sattumalta törmäsin P.Ohatan blogiin ja ymmärsin, että jos haluan irroittautua oravanpyörästä ennen virallista 67-vuoden eläkeikääni, on siihen olemassa ratkaisu: säästäminen, sijoittaminen ja korkoa korolle -ilmiön hyödyntäminen. Muutos tulisi toki vaatimaan minulta erilaista suhtautumista rahaan sekä toisaalta jopa valtavirtaa vastaan uimista, mitä tulee kulutuksen lykkäämiseen hamaan tulevaisuuteen, "kaikki mulle heti nyt" sijaan. Ja vaikka juna meni omalta kohdaltani jo lujaa vauhtia aseman ohi, ei onneksi ollut liian myöhäistä hypätä kyytiin. Eikä ole sinullakaan, mutta suosittelen aloittamaan heti, aika on nimittäin säästäjäsijoittajan paras ystävä. Omaa kyytiäni pääset seuraamaan esimerkiksi salkkuraporttieni muodossa, jotka ovat suoraan kuvakaappauksia Nordnetin salkustani. Matka kohti taloudellista riippumattomuutta voi siis alkaa. Jos olet kiinnostunut lukemaan pidemmän tarinan alkutaipaleestani sijoittajana, virheineen päivineen, se löytyy blogista otsikolla Valaistuminen Puuhamaassa.
Tarkoitukseni ei ole pitää tätä blogia vain omasta näkökulmastani vaan tuoda erilaisia henkilökohtaiseen talouteen suorasti tai epäsuorasti liittyviä asioita esille. Asioita, jotka mahdollisesti auttavat sinua miettimään omaa talouttasi ja kuluttamistasi, jopa omaa tulevaisuuttasi. Samalla syvennän omaa ymmärrystäni niin taloudesta kuin hyvinvoinnista erilaisen kirjallisuuden avulla, josta lukuvinkkejä voi nousta myös sinulle.
Meistä jokainen joutuu olemaan oman kukkaronsa rouva tai herra. Teemme jatkuvasti päätöksiä - hyviä tai huonoja - joilla on väistämätön vaikutus talouteemme. Saamme tietyn suuruista palkkaa/tuloa, jonka puitteissa meidän pitäisi pystyä oma taloutemme pitämään tasapainossa. Kun tulot > menot, voi jäädä jotain säästöönkin ja tästä se vaurastuminen voisi alkaa. Kuitenkin Suomessa tilanne menee tällä hetkellä väärään suuntaan ja liian monella menot > tulot. Yksilöitä olemme kaikki, mutta kun tätä tekstiä kirjoittaessani YLE:n mukaan lähes 400.000 suomalaisella on maksuhäiriömerkintä, on tilanne akuutti. Toisaalta, onko tämä suuri ihme, kun mainokset tuputtavat pikavippejä ja vakuudettomia lainoja tuutin täydeltä, sähköiset palvelut ovat tehneet niiden nostamisen liiankin helpoksi ja sosiaalisen median kautta luodaan valheellista kuvaa kuluttamisen tuomasta ylellisen onnellisesta elämästä.
Kutsunkin sinut talkoisiin keskustelemaan asiasta, johon itse olen viimeisen kahden vuoden aikana havahtunut: jokainen meistä voi vaurastua ilman poppaskonsteja. Tai jos vaurastuminen tuntuu liian rohkealta sanavalinnalta, niin ainakin omaan talouteen voi saada merkittävän muutoksen tiedostamalla muutaman perusasian:
1. Tiedä tulosi ja menosi.
2. Säästä tuloistasi eli tulot > menot.
3. Sijoita säästösi järkevästi.
4. Ole kärsivällien ja hyödynnä korkoa korolle -ilmiö!
Unohda ässäarpa, lottovoitto, Amerikan serkun perintä ja Bitcoin.
Säästämällä, sijoittamalla ja ajalla, niistä on suomalaisen järkevä talouden hallinta tehty!
Näistä teemoista, suoraan ja sivuten ajattelin kanssasi ajatuksia vaihtaa ja tietysti sopivassa määrin kieli poskessa. Mahtavaa jos pysyt junassa mukana!

"Kulutat enemmän kuin ansaitset
Mut joku päivä todellisuus rankaisee
Ei tullu Ronaldoo viemään sua Monacoon
Ja enään mikään sussa ei sun oma oo"
- Petri Nygård, Luxusta
Kutsunkin sinut talkoisiin keskustelemaan asiasta, johon itse olen viimeisen kahden vuoden aikana havahtunut: jokainen meistä voi vaurastua ilman poppaskonsteja. Tai jos vaurastuminen tuntuu liian rohkealta sanavalinnalta, niin ainakin omaan talouteen voi saada merkittävän muutoksen tiedostamalla muutaman perusasian:
1. Tiedä tulosi ja menosi.
2. Säästä tuloistasi eli tulot > menot.
3. Sijoita säästösi järkevästi.
4. Ole kärsivällien ja hyödynnä korkoa korolle -ilmiö!
“Korkoa korolle on maailman kahdeksas ihme.
Joka sitä ymmärtää, tienaa sen; joka ei ymmärrä, maksaa sitä.”
– Albert Einstein
Unohda ässäarpa, lottovoitto, Amerikan serkun perintä ja Bitcoin.
Säästämällä, sijoittamalla ja ajalla, niistä on suomalaisen järkevä talouden hallinta tehty!
Näistä teemoista, suoraan ja sivuten ajattelin kanssasi ajatuksia vaihtaa ja tietysti sopivassa määrin kieli poskessa. Mahtavaa jos pysyt junassa mukana!
------------------------------------
Seuraa blogia: Twitter // Facebook // Instagram // Blogit.fi // Bloglovin // Theblogjungle

Edellinen: Alkusanat / Seuraava: Perusasiat kuntoon 1: Korkoa korolle
------------------------------------
Heippa. En ole itse bloggaaja ja harvemmin kommentoin blogeissa tai oikeastaan muuallekaan mitään. Halusin kuitenkin nyt kiittää motivoivasta blogistasi, sitä on ollut ilo seurata. Taisin twitterin kautta blogisi joitain viikkoja takaperin löytää ja olen lukenut kaikki postaukset läpi. Pidän varsinkin monipuolisista aiheista ja kirjoitustyylistäsi, saat henkilökohtaisen taloudenpidon kuulostamaan mielenkiintoiselta, mutta mahdolliselta. Kiitos.
VastaaPoistaKiitos paljon Minna kommentistasi! Näin upeaa palautetta on hienoa saada.
Poista